Kesällä 2014 kuvattiin videota Sysmässä.
Kirjoittajan arkistot: anttil
Kiitos!
Niin Sysmä-seuralaisille, kuin kaikille museolla kesän aikana vierailleille sysmäläisille: Kiitos talkoohengestä, innostanne ja avustanne. Kiitos mukavista juttutuokioista, ja avustanne kontekstitietojen tallennuksessa. Teidän avullanne Sysmän kotiseutumuseo otti monta harppausta eteenpäin, matkalla kohti kiinnostavaa ja asiakasystävällistä museonäyttelyä.
Näkemisiin!
t. Saara
Maalaushommissa
Paja valmiina. Maalattavat luettelonumerot tehdään esineisiin akryylimaalilla ja mustekynän (vanhanaikaisen) terällä. Jos on tarpeen tehdä erityisen pieniä numeroita, voi käyttää myös hammastikkua.
Aluksi numeroiden tekeminen tuntui hankalalta, mutta pian opin, mihin suuntaan terää kannattaa kuljettaa numeroa piirtäessä ja homma helpottui.
Tänään sain numerointityön päätökseen, eli kaikki digitoimani esineet saivat luettelonumeron kylkeensä. Melkein harmittaa, että numeroitavia esineitä ei ollut enempää, aloin mieltyä tähän käsityöläisyyteen!
Filmiprojektori
Digitointiurakka alkaa olla lopuillaan! Vielä filmiprojektori oheistarpeineen tietokantaan, ja sitten numeroita maalaamaan.
Numerointi
Esineiden numerointiin ryhtymässä. Huomenna etsin Sysmän käsityöliikkeistä vanhanajan mustekynän irtoterää tai posliininmaalauksessa käytettävää terää.
Hei hei hetkeksi!
Nyt tulee minun blogipäivittelyyni kolmen viikon tauko. Mutta toivottavasti Sysmä-seuralaiset ottavat valokuvia loppukesän tapahtumistaan, ja niitä nähdään täällä blogissa seuraavien viikkojen ajan!
Tämä esinesarja on herättänyt ihmetystä museolla. Esineet löytyivät yläkerran vitriinistä, ne oli asetettu sinne vanhojen silmälasien ja rahakukkaron viereen. Esineet ovat melko pieniä, niiden pituus on noin 8 cm, eli ovat suunnilleen etusormen mittaisia. Materiaalia on vaikea päätellä, mutta kuuluvat ehkä kasvikuntaan päätellen kuvassa vasemmanpuolimmaisen esineen ”töyhdöistä”.
Tärkeinä niitä on kuitenkin jossain vaiheessa pidetty, siksi ovat päässeet vitriiniin. Osaatko sinä arvata, mikä materiaali/tarvekalu/asia saattaisi olla kyseessä? Parhaimmillaan museotyö on tällaista salapoliisitutkimusta! Tässä pähkinä purtavaksi seuraavaksi kolmeksi viikoksi!
Paristokäyttöinen putkiradio
Paristokäyttöinen putkiradio, malli Pentatron R.D.V. 45. Näitä on valmistettu vuosina 1928-1928 Saksassa. Radion on omistanut sysmäläinen Urho Laattala.
Radiossa on erikoinen kolmoisputki VT 139 ja säädettävä takaisinkytkentä. Se on soveltunut hyvin kaukovastaanottoon. Radioon liitetään erilline kaiutin.
Radion toimitti kotiseutumuseolle Pentti Pesari 12.8.2011
Keruukeskiviikko
Lehtijutut Itä-Hämeessä ja Lähilehdessä tuottivat tulosta ja Sysmäläiset saapuivat kertomaan tarinoita. Viimeisenä vierailijoita Päiväkeskus Mainingista. Tällainen laulu muistui mieleen liittyen jauhinkiviin:
”Jyrin järin jauhinkivet pakinoivat nurkassa, puurojauhot makoisimmat täällä täällä yksin jauhetaan
Pulpulpulpul puurovesi liedellä jo kiehuupi (leikki: jalkoja nostellaan, lapset pomppivat niin kuin puurovesi kiehuu) Jyrin järin voi jos pian äidin vakka täyttyisi!”
Museokierroksen jälkeen oli jo aika nauttia kahvit. (kuva) Viimeinen keruukeskiviikko on 8. elokuuta.
Kokous
Digitoinnin pauloissa
Miltei kaikista aiheista löytyy nykyään tietoa Wikipedia-muodossa. Niin myös digitoinnista: Digiwiki