Ajankohtaista

 

Sysmä Seuran toimintaa kuluvana vuonna 2023

Telle Talvitieva ideoi ja toteutti taidokkaat Sysmä-neuleet, ”Sysmän röijyt”, jotka olivat esillä lankakauppa Nevillan näyteikkunassa.

Osallistuttiin Sysmä Päivään keväällä, palkiten ansioituneita seuran jäseniä: Irja ja Kalevi Perttula,  Jocke Stjernvall ja Bror Ahlgren.

Museolla pidettiin siivoustalkoot ja samalla päätettiin, että näkymää museolta Suopellontielle pitää taas parantaa. Siihen oli saatu Itte-säätiöltä avustusta ja näin voidaan palkata metsuri tekemään työtä.

Seura teki kesän aluksi Markku Lepistön ja Jorma Sainion kipparoiman retken Erakonsaareen.

Heinäkuun 5.-9. päivänä oli museolla ”Päheet museot” museoviikon tapahtuma, jolloin museo oli avoinna vieraille. Myös muina heinäkuun sunnuntaina ja Uotinpäivien aikaan lauantaina oli mahdollista käydä tutustumassa museon näyttelyyn. Perusnäyttelyn lisäksi oli erikseen vielä valokuvanäyttely.  Kaikkiaan 265 henkilöä tuli museoon.  Viimeinen vierailijaryhmä syyskuussa oli Sysmän Yhtenäiskoulun 5-luokka opettajansa johdolla.

Kunnialaatta mallikkaasta työstä vanhan miljöön ja rakennuskannan säilyttämisestä myönnettiin Pappilaan, Satu ja Mikko Saarelle.

On tehty päätös Sysmä Seuran omistamien valokuvien digitoinnista asiantuntijatyönä. Tähän haetaan Museovirastolta avustusta ja näin saadaan aineistoa paremmin ihmisten ulottuville ja käyttöön.

Seurassa on ollut ahkeria ihmisiä (Irja ja Kalevi Perttula ja Esko Ojanen) osallistuen Sysmän Seurakunnan kirkonkirjojen digitointiin. Varmasti moni sukututkija iloitsee asiasta!

Osallistuttiin museopäivään Padasjoella 30.8. ja rakennusperinneselvitykseen kunnan kanssa.

Paikallismuseotyöryhmän kokouksissa Lahden museossa on saatu tietoa mm museorakennusten kunnossapitoon.

Kansallispukujen tuuletuspäivänä 5.8. ilahdutettiin palvelutalo Kaislan asukkaita vierailemalla siellä.

Tänä vuonna on siirrytty yhden kokouksen malliin: on vuosikokous, joka pidetään keväällä. Hallituksen kokouksia kertyy n. 6 vuodessa.

Suunnitelmissa on tehdä museoretki Jyväskylään.

 

Sysmä Seuran jäsenmaksun 20 euroa voi maksaa seuraaville tileille:
FI58 5447 0650 0937 84 OP

Lisätietoja: Marja-Leena Laajarinne,
p. 044 5483905,  marja.laajarinne@gmail.com