Sulhaskenkä

Rautaa, muodostaa kehän, jonka aukko sydämenmuotoinen. Nora löysi esineen pellostaan ja luovutti sen myöhemmin, 80-vuotispäivänään 1.4. -71 museoon. Kunnallisenuvos Onni Mannila on ”lahjoittanut” museolle seuraavat esineeseen liittyvät säkeet ”Laita sä poika se rengaskenkä kosiomatkalle mennessäs!”

Tästä esineestä haluaisin löytää lisätietoja! Hakusanat ”sulhaskenkä” ja ”rengaskenkä” eivät googlessa tuota juurikaan osumia.

Osaako joku blogilukija täydentää tietoa?

 

Posted in Ei kategoriaa | 2 Comments

2 Responses to Sulhaskenkä

  1. Eira Pitkänen sanoo:

    Googlesta löytyi kyllä osumia hakusanalla rengaskenkä. Kuvassa näyttää olevan ihan tavallinen rengaskenkä, jollaisia on tänä päivänä käytössä hyvinkin paljon. Niitä käytetään sekä ravi- että ratsuhevosilla. Rengaskenkä tukee kavion kantaosaa.

    Sairaskengityksessä käytetään rengaskenkää esimerkiksi kaviokuumehevoselle, jonka kaviot ovat arat, minkä vuoksi kantaosan lyöntiä maahan ja etenkin tien kiviin tulee välttää.

    Rengaskenkiä on erilaisia: on lehtikuvassa näkyviä ”sydämenmuotoisia” ja sellaisia, missä on suora kantaorsi, ja on myös ns. munakenkiä, jotka ovat tosiaan munanmuotoisia. Lisäksi on vielä ainakin sydänorsikenkä, jossa se sydämen näköinen osa venyy koko sädettä suojaavaksi kiilaksi.

    Jos tarvittavaa rengaskenkää ei ole käytettävissä, kuten meillä ponin kaviokuumeen aikana kävi, sen voi korvata laittamalla tavallisen kengän takaperin, jolloin avoin osa tulee kavion kärjelle ka kengän kaari suojaa kantaosaa ja nostaa kaviota sen verran, ettei sädekään osu maahan kiinni. Hauska yksityiskohta: Koska kaviokuume kipeyttää yleensä vain etukaviot, ponilleni laitettiin etukengät väärin ja takakengät oikein päin. Siinä sai jälkien seuraaja ihmetellä, kumpaan suuntaan elikko on kulkenut.

    Lehtikuvassa näkyy muodosta päätellen olevan takajalan kenkä. Onko se nykyajalta vai vanha, se kiinnostaisi. Rautahan ruostuu äkkiä pellossa joten pintaruoste ei välttämättä todista esinettä historialliseksi jäänteeksi. Mutta jos kenkä tosiaan on kymmeniä vuosia vanha, herää meikäläiselle hevos- ja historianharrastajalle kysymys, milloin mitäkin erikoiskenkiä on alettu käyttää. Jään odottamaan, millaisia vastauksia aiheesta tulee.

    Sulhaskenkä -sanan näin nyt ensi kertaa. Mitähän merkityksiä sillä mahtaa itse kengän kannalta olla? Yksihän voi olla tuo tietty rengaskengän muoto, mikäli kenkämalli on yhtä vanha kuin kansanlaulu. Voisiko se muussa tapauksessa olla uusi kenkä vasta kengitetyllä hevosella tai jollakin pikku erikoisuudella varustettu kenkä? (Hokkinaulat, kevyet kesäkengät, tehtiinkö ennenvanhaan kenkiä erikoismetalleista kuten nykyisin – kysymykset voivat olla tyhmiä mutta pohdinpahan kuitenkin.)

    Terveisin Eira Pitkänen

  2. saaralaukkanen sanoo:

    Kiitos Eira vastauksesta! Juuri kaltaisesi hevosasiantuntijan toivoin blogin välityksellä löytäväni, hurjan kiinnostavaa tietoa! Hihi, en olisi arvannut, että hevonen voi kävellä kengät ”väärinpäin” 🙂

    Vielä jäämme pohtimaan tuota ”sulhaskenkä” -nimitystä. Minä arvailin nimityksen johtuvan siitä, että tämän muotoinen rengaskenkä jättää lumeen tai saveen sydämen muotoisen jäljen. Tunnetaanko käsitettä laajemmin, vai onko se Onni Mannilan hengentuotantoa?

    Museon pääkirja on juuri nyt sidottavana, mutta pian pääsen tarkistamaan, löytyykö sieltä arviota esineen iästä.

    Saara

Vastaa