Kirjoittajan arkistot: Erika Väkiparta

SYSMÄN HOPEAKÄTKÖ JA MIEKKALÖYTÖ – siistii Titus Häyhä

Olen muuttanut pari vuotta sitten tälle seudulle, Hartolaan, Tainionvirran rannalle. Äiti on kertonut, että asuinpaikkamme on tosi historiallinen, ja olen hänen kanssaan bongannut kuppikiviä. Kuppikivet on aika erikoisia ja on jännää ajatella, mitä täällä on joskus tapahtunut. Kerran yksi Kalle tuli meidän pihaan ja hänellä oli metallinpaljastin mukanaan. Kalle sanoi, että hän yrittää löytää rautakautisia esineitä, ja hän kysyi lupaa, voiko hän etsiä laitteella meidän pellolla. Isä antoi luvan. Minä seurasin vähän matkan päästä, koska minusta tuntui, että Kalle voisi löytää aarteen, mutta ei sitä löytynyt. Eniten löytyy kuulemma vanhoja nappeja maasta, mutta oli se jännää.

Kävin äidin kanssa Kansallismuseossa katsomassa Kallen Sysmästä löytämän hopea-aarteen, se oli kivaa. Siinä oli 31 kolikkoa, sormuksia, risti, solki ja spiraaleja. Vitriinin yläpuolella oli näyttö, jossa pyöri video siitä löydöstä ja Kallesta. Minua itseäni kiinnostaa hopealöytöjä enemmän miekat, sotakirveet, keihäät ja muut aselöydöt. Haastattelin Kallea hänen hopea-aarrelöydöstään:

Titus: Kenelle soitit ensimmäiseksi kun olit löytänyt kätkön?

Kalle: Soitin ensimmäisenä pikkuveljelleni, joka on myös metallinpaljastinharrastaja. Hän ei ollut sinä päivänä lähtenyt mukaan, koska sää oli sateinen ja kylmä. Hän pyöräili paikalle katsomaan löytöä siinä vaiheessa, kun olin pakannut esineet minigrip-pusseihin.

Titus: Kenelle luulisit, että kätkö kuului?

Kalle: Kätköön kuulunut kasvosormus on varmasti aikoinaan viestinyt hyvästä asemasta yhteiskunnassa, ehkä myös kauppayhteyksistä esimerkiksi Gotlantiin. Kätköön kuuluneista kiinnityslenkeillä varustetuista kolikoista on vaikea sanoa, ovatko ne alkujaan olleet esimerkiksi kaulakäädyissä kiinni, vai esimerkiksi vaatteen koristeena. Kätkön risti kertoo kristillisestä vaikutuksesta. Kätkön esineet on ilmeisesti kerätty pitkän aikavälin aikana, ja kätkö ei ole poikkeuksellisen suuri. Uskoisin, että kyseessä on varakkaan ja hyvässä asemassa olleen henkilön kätkemät korut, jotka ovat olleet kerättynä juhla- ja rituaalikäyttöön. Ehkä varakas kylässä asunut talollinen?

Titus: Minkälainen olo sinulle tuli, kun löysit kätkön?

Kalle: Oli huikeaa ensimmäisenä nähdä ne esineet, jotka joku oli kätkenyt 1000 vuotta aikaisemmin. Olin myös hyvin yllättynyt, että kätköä ei oltu aikaisemmin löydetty, pellolla on liikkunut metallinpaljastinharrastajia 1990-luvulta alkaen.

Titus: Mitä uskoit, että löytyy kun esineitä ja rahoja alkoi valua kuoppaan?

Kalle: Arvelin, että kyseessä olisi dirhemeistä, arabialaisista rahoista koostuva kätkö. Kätkön esineet osoittautuivat kuitenkin paljon mielenkiintoisemmiksi. Suurin osa rahoista oli bysanttilaisten rahojen jäljennöksiä. Rahoja jäljennettiin aikoinaan, koska ne olivat suosittuja koruja. Lisäksi kätkön sormukset ja risti lisäsivät kätkön kiinnostavuutta huomattavasti.

Titus: Oletko tehnyt muita yhtä arvokkaita löytöjä?

Kalle: Yksittäisten löytöjen arvo on vaikea asia. Arvokkaimpina löytöinä pidän uusia koskemattomia kalmistoja, joita Sysmästä on harrastuksen myötä löytynyt useita. Niistä on mahdollisuus saada tietoa muinaisten sysmäläisten elämästä ja tavoista. Hopeakätkön kanssa samaa luokkaa löytöinä voisivat olla miekat.

Titus: Miten tietää, että maassa on miekka – metallinpaljastimella siis?

Kalle: Ilman kaivamista sitä on lähes mahdoton sanoa. Epäilys syntyy usein, jos lupaavalta paikalta löytyy noin metrin mittainen rautasignaali, joka on vielä voimakkaampi toisesta päästään. Miekan kahva, väisti ja ponsi antavat voimakkaamman signaalin kuin ohut terä. Mutta ilman kaivamista se on vain kutkuttava arvaus. Viime kesänä löysin Sysmästä ainakin miekan terän pätkän. Kaivoin esiin miekan terän keskeltä terää. Heti kun tunnistin esineen miekan teräksi, peitin kuopan ja ilmoitin asiasta Museovirastolle.

Titus: Miten sinusta tuli metallinpaljastinharrastaja?

Kalle: Harrastukseen sain kipinän samalla pellolla, mistä löysin hopeakätkön. Olin 11 vuotiaana leikkimässä pellolla ja löysin rautakautisen lasihelmen. Lasihelmi sai minut kiinnostumaan esihistoriasta. Myöhemmin huomasin pellolla vanhemman metallinpaljastinharrastajan, jonka touhuja seurailin tarkkaavaisesti. Oman paljastimen kuitenkin hankin vasta toissakesänä.

Titus: Kuinka usein löydät jotain tärkeää maasta?

Kalle: Arkeologisesti mielenkiintoisia löytöjä tulee noin joka neljännestä paikasta, jossa käyn. Yllättävän vähän löytyy nykyaikaisia esineitä, kuten kihlasormuksia tai avaimia. Nykyajan roskia sen sijaan joutuu kantamaan pois metsistä ja pelloilta valtavasti.

Titus Häyhä 10 v., Hartola

********************************************

Sysmän maaperästä on löydetty metallinpaljastimella vanha miekka. Se voidaan nostaa maasta, jos löytyy rahaa eli ”kummeja” sen konservoinnin avuksi. Kansallismuseon kulttuurikummit saavat:

  • vaikuttaa kulttuuriperinnön säilymiseen konkreettisesti rahoittamalla valitsemansa esineen konservoinnin ja seurata sen konservointia paikan päällä

  • myönteistä julkisuutta, esim. nimensä esiin näyttelyiden markkinointiviestinnän yhteydessä

  • järjestää maksutta juhlia ja tilaisuuksia Kansallismuseon eri museoissa ja kutsuja näyttelyiden avajaisiin.

Jos olet kiinnostunut miekan tai muuten kulttuurikummiudesta voit olla yhteydessä Suur-Sysmän historian tuotteistaminen -hankkeen vetäjään Sirpa Rautiainen, p. 044-713 4540,

Kevättunnelmaa Sysmän kirkonkylällä

Kevättunnelmaa Sysmän kirkonkylällä kirj. Sirpa Rautiainen

Pieni tyttölapsi hyppeli ja juoksenteli paljain jaloin, mekon helma ja tukka hulmuten hiekkatietä pitkin Markkalan kauppakorttelin suunnalta rantaan päin. Äitinsä asteli tytön perässä parikymmentä metriä taaempana maltillisempaa vauhtia. Äiti oli pukeutunut säädyllisesti: hänellä oli yllään pitkä mekko ja ruudullinen huivi olkapäillä. Villahuivin alta pilkisteli hopeinen kaulakääty, jonka hän oli lähteissään aivan viime hetkillä kietonut kaulaansa. Olihan ehtoo ja kirkolla käynninkin kunniaksi.
Äkisti tyttö pysähtyi hiekkatien päähän, polun kohdalle, katsoi ihmeissään ja kiljaisi sitten: ”Äiti, äiti! Tuolla on sinisiä kukkia! Saanko mennä poimimaan niitä kimpun?” Äiti oli jo tytön kohdalla ja virkkoi rauhallisesti: ”Toki saat, poimi pois.” Tyttö kipaisi polkua pitkin lehdon puolelle ja oli oitis kyykyllään kukkien parissa. Äiti katsoi tytön jalkoihin ja hymyili hieman huolestuneen näköisesti hänen peräänsä, mutta ei lausunut mitään. Sitten hän nosti koristaan varovasti lasipurkkien ympäriltä huovan, asetti sen maahan ja kävi sen päälle istumaan. Hän sulki silmänsä, sipaisi nutturalla olevia hiuksiaan ja nosti leukansa ylös auringon suuntaan. Riemullisesti kevät oli kuin olikin taas käsillä.

Continue reading “Kevättunnelmaa Sysmän kirkonkylällä” »